Niilo Ilo on vuonna 2009 perustettu kahden pikkupojan äidin laadukas ja iloinen lastenvaateliike. Aloitimme verkkokauppana 2009, ja joulukuussa 2011 perustimme ensimmäisen myymälämme Kuopioon. Myymälä palvelee osoitteessa Puijonkatu 15, 70100 KUOPIO ma-pe 10-17 ja la 10-14. Kaikki valikoiman lastenvaatteet ovat käyneet läpi laatutestin omien poikien käytössä. Vaatteet ovat mukavia lasten leikeissä, kulutusta kestäviä sekä mukavan yksilöllisiä, massasta erottuvia. Valikoimassa panostetaan persoonallisuuteen, laatuun sekä ympäristöystävällisyyteen. Vaatteet valmistetaan pääosin Euroopan alueella, jolloin työ- ja tuotanto-olosuhteet pystytään valvomaan. Vaatteiden valmistuksessa ei käytetä lapsityövoimaa, lyhyillä kuljetusmatkoilla ei synny suuria kuljetuskustannuksia taikka ympäristöpäästöjä. Suurimmalla osalla vaatteista on myös Ökötex-sertifikaatti, joka tarkoittaa että kankaissa, valmistuksessaja kuljetuksen aikana ei ole käytetty haitallisia kemikaaleja tai muita haitta-aineita. Vaatteet ovat siis tutkitusti turvallisia lapsille. Niilo Ilo verkkokaupan kotimaisia toimittajia ovat mm. kivoista hatuistaan tunnettu Kimperi. Myymme myös Lasten Metsolan ihanaa, retrohenkistä mallistoa. Metsola tuo takaisin markkinoille vanhoja kestäviä materiaaleja, kuten frotee. Kotimaisia toimittajia edustaa myös mukavia froteevaatteita valmistava Be timeless sekä Nosh Organics, joka tarjoaa korkealaatuisia, pitkäikäisiä sekä iloisen näköisiä design-vaatteita vauvoille. Yrityksen kaikissa tuotteissa on käytetty vain biopuuvillaa ja osalla tuotteista on myös Reilun kaupan sertifikaatti. Valikoimaamme kuuluu myös paljon iloisen värikkäitä hattuja kotimaisilta käsityöläisiltä, kuten Pim Pam hiippikset ja Selia dinohatut. Småfolk on tunnettu ihanan värikkäistä ja laadukkaista kuoseista, Småfolkin mallistoon kuuluvat paidat, housut, mekot sekä bodyt ja haalarit vauvoille. AlbaBabyn valikoimaan kuuluvat ihanan retrohenkiset haalarit, paidat ja housut, jotka on suunniteltu 70-luvun tyyliin. Vaatteet on laadukkaasti valmistettu, ja niissä on paljon pieniä yksityiskohtia. Nova Star tarjoaa coolia, katu-uskottavaa muotia myös isommille lapsille, huppareissa, paidoissa ja housuissa koot jopa 150 cm saakka. Verkkokaupastamme löydät myös ison valikoiman laadukkaita ulkoiluvaatteita, merkkejä mm. Ticket to Heaven, Racoon ja Molo Kids. Nämä valmistajat tarjoavat lapsille laadukkaita, kestäviä ja hyvännäköisiä vaatteita ulkoiluun. Name It mallistosta löydät kivoja, laadukkaita ja mukavan hintaisia vaatteita sekä tytöille että pojille. Myös isoja kokoja aina 152 cm saakka. Valikoimaamme kuuluvat lisäksi suosittuja ruotsalaisia lastenvaatevalmistajia kuten Moonkids, Kameleont Design, Liandlo, Mini Rodini, Maxomorra, Duns Sweden. Niilo Ilosta saat mahtavan valikoiman lisäksi ystävällistä asiakaspalvelua, nopeat toimitukset ja monipuoliset maksuvaihtoehdot. Kaikki asiakaspalaute on tervetullutta, sekä ruusut että risut. Mukavia ostoshetkiä toivottaen, Anne/NIILO ILO |